10.12.2011

Chileä ristiin rastiin

Juuri saavuin joulukoristeiden kuorruttamaan kotiin maman halauksen saattelemana. Takana aivan uskomaton viikko Chilen eteläosassa Patagoniassa muiden Rotari vaihto-oppilaiden kanssa. Matkalaukku vielä purkamatta lattialla eikä pää vielä pysty käsittelemään kaikkea tapahtunutta, mutta jotain yritän nyt kuitenkin saada paperille.

Laukku piti itse asiassa pakata jo reilu viikko sitten, sillä meillä oli orientaatioviikonloppu täällä mun ihanassa kaupungissa Viña del Marissa. Aluksi oli tunnelma vähän varautunut, mutta lauantain koko päivän altaalla chillailun ja pelleilemisen jälkeen tunnelma rentoutu huimasti ja ryhmä tiivistyi. Oli ihanaa jutella muiden vaihto-oppilaiden kanssa ja taas kerran huomasinkuinka onnekas olen kaupunkini, perheeni, kavereideni ymsyms suhteen.

Viikonloppu hujahti ohi nopeasti ja sitten olikin jo aika hypätä koneeseen kohti Patagoniaa. Lento kesti nelisen tuntia ja siihen vielä saman pituinen bussimatka päälle, niin oli porukka kyllä aika väsynyttä kun vihdoin päästiin leirintäalueelle pystyttämään telttoja. Siellä oli vesivessat ja lämmintä vettä suihkuissa ettei se mitenkää hirveen extreemiä telttailua ollu mutta ihan hauskaa kumminki. Paikka tosin oli aivan upea, varmaan kaunein paikka mitä oon tähän astisen elämäni aikana ikinä nähny:  Ympärillä paljon vihreetä luontoa, edessä täydellisen kirkkaan turkoosina kimaltava vuoristojärvi ja sen takana valtavina kohoavat lumihuippuiset vuoret.

Vuorirykelmän nimi on Torres del Paine, ja sinne suunattiin seuraavana päivänä. Kävelymatkaa huipulle oli kymmenisen kilometriä kivistä, hiekkaista, mäkistä, jyrkkää, sateista ja ennen kaikkea tuulista polkua, mutta maisemat olivat henkeäsalpaavat. Minä tietysti haasteita etsivänä hölmönä päätin liittyä ensimmäisenä kulkevaan poikaporukkaan, mikä teki matkasta entistäkin raskaampaa, vauhti kun tietysti oli porukan enemmistön mukainen. Loppuvaiheessa olin jo ihan poikki mutta huipulle päästäkseen piti vielä kiivetä kivistä ja hiekkaista rinnettä ylös ja joka askeleella tuntui että valuu vähintääkin saman verran alas. Sinne asti oli kuitenkin jo päästy joten luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. Purin hammasta ja vihdoin pääsin ylös, eikä huipulla ainoona tyttönä upeeta maisemaa katellessa tarvinnu montaa kertaa pyytää hymyilemään kameralle!

Tuo oli ehdottomasti matkan kohokohta, mutta myös muina päivinä oli tosi upeita hetkiä. Kiivettiin mm leirintäalueemme viereiselle kukkulalle ihastelemaan maisemaa, (ja yrittämään pysymään pystyssä, tuuli oli nimittäin aivan tajuttoman voimakas siellä, just ja just sai räpsittyä kuvia ku oikeen keskitty), käytiin ’maailman lopun rannalla’, jäätikköjärvellä ja monessa muussa hienossa paikassa. Viikkoon kuului todella paljon bussissa istumista, ja loppuviikosta se meidän bussi alkoi jo melkeen tuntua vähän niinku kodilta. Siellä meidän ryhmä kans lähenty ihan tajuttoman paljon, ja opittiin toimimaan tosi hyvin yhdessä. Nyt vasta voin itse asiassa sanoa että oikeesti tutustuin suurimpaan osaan vaihtareista. Tosi erilaisia, ihania, persoonallisia, hulluja, sulosia ja ainutlaatusia ihmisiä joka ikinen. Ja nyt on jo monta uutta matkaa suunnitteilla, kun aijotaan vierailla toistemme luona ympäri Chileä ;)