Markus Lindström 2010-2011

Kreivi Johan Greuz ja Markus Lindström, presidentti

 

Kohti vitjojen vaihtoa 14.6.2011 Malmgårdin kartanossa

 

Arvoisa veli kreivi Johan Creutz, hyvät vieraat, rotarit

 

Presidentti kauteni alkoi lähes päivälleen vuosi sitten vitjojen vaihdolla kotonani Kauniaisissa. Tuntuu uskomattomalata, että kokonainen vuosi on ehtinyt kulua siitä, kun otin vastaan presidentin vitjat, jotka hetken päästä luovutan seuraajalleni veli Tom Lindenille. Sitä ennen kuitenkin muutama sanan kuluneesta kaudesta

 

Otin presidentteyden vastaan hieman sekavissa tunnelmissa, koska valmistautumisaikaa jäi todella vähän. Rotarinakin olin vasta noviisi, joten en voinut nojautua kokemukseenkaan! Voin kuitenkin näin jälkeenpäin todeta, että minulla on ollut tukenani hyvä, osaava hallitus ja olen saanut tukea AG Markku Stenvallilta  ja ennen kaikkea past president Kari Airaksiselta aina, kun ole apua pyytänyt. Tom toivon, että myös sinä käännyt puoleeni aina, kun tunnet, että tarvitset neuvoja tai tukea.

 

Selasin klubimme blogia, ja voin todeta, että uskomattoman paljon on ehtinyt tapahtua kauteni aikana. Klubissamme on vieraillut suuri joukko arvovaltaisia luennoitsijoita elämän eri aloilta. Kiitos siitä teille kaikille, jotka olette  tehneet mahdolliseksi sen, että meillä on ollut todella kiinnostava ohjelmisto presidenttikaudelleni.

 

Olemme saaneet tavata klubimme "over seas" -jäseniä, jotka ovat tuoneet terveisiä euroopan eri kolkista.

 

Olemme itse vierailleet klubeissa maailmalla mm. Matti Hämäläinen vieraili Ghanan Accra-Labone Rotaryclubin kokouksessa 17.03.2011 ja itse kävin Irmelin kanssa 24.5.2011 Rotary Club of Hong Kongin lounaskokouksessa vain muutamia mainitakseni.

Klubimme on tehnyt kiinnostavia vierailuita ja golf-retkiä avec. Olemme tutustuneet mm Merita taidesäätiön kokoelmiin Helsingissä, tehneet bussiretken Siuntion Linnaan ja Porkkala-museoon ja kauteni päättää tämä retki uskomattoman kauniiseen Malngårdin Linnakartanoon, jonka mailla olemme. Haluan tässä yhteydessä kiittää klubimestari Stig Simeliusta, joka vuosikausia on vastannut retkien ja tilaisuuksien onnistumisesta. Kiitos veli Stigu!

 

Yhteiset kokemukset, jos mikä luovat yhteishenkeä! Viime lokakuussa kokoonnuimme Juha ja Monica Pulkkisten kotona maistelemaan viinejä. Joulukuussa vietettiin itsenäisyyspäivää perinteisin menoin Harri Mannilan johdolla Kauniaisten sankarihaudoilla. Joulukuulle mahtui myös perinteinen Pauli ja Tarja Tuohiojan joulukirkko kirkkokahveineen. Vuoden 2010 viimeinen klubikokous avec pidettiin kotonani, myös tämä tilaisuus sai rotarit runsaslukuisina paikalle. Kevätkauden merkkitapahtuma oli vuosijuhla, jota kunnioitti läsnäolollaan tuleva kuvernööri Mikael Kietz puolisoineen.

 

Aivan erityisesti haluan kiittää löylyneuvos Pekka Malmia perinteisestä hölkkäsaunaillasta. Tämä tilaisuus jäi myös monelle meistä viimeiseksi tilaisuudeksi tavata Pirkko Malmia, sillä Pirkko siirtyi taivaanisän kotiin 1.6.2011. Oli sydäntä sykähdyttävää nähdä miten moni rotari puolisoineen tuli jättämään viimeisen tervehdyksen Pirkolle eilen Kauniaisten kirkossa pidetttyyn siunaustilaisuuteen

 

Suomen Rotary on kauteni aikana panostanut aivan erityisesti rotaryn näkyvyyden ja tunnettuvuuden kehittämiseen ja hakee parhaita käytäntöjä jäsenistönsä keskuudesta. Kautena 2010 - 2011 me panostamme näkyvyyteen aivan eri tavalla kuin aikaisempina vuosina. Olemme olleet esillä paikallislehdessä useampaan kertaan - nuorisovaihto, Villa Bredan lahjoitus - muutamia mainitakseni. Teemme rotary clubiamme tunnetuksi paikkakunnallamme tiedottamalla joka kuukausi ohjelmastamme Kaunis Granissa. Jokainen tilaisuus, jossa voimme tuoda positiivisesti esille klubiamme, kannattaa käyttää hyväksi! Toivon, että sinä Tom jatkat tätä työtä tiimisi ja kaikkien jäsentemme kanssa myös ensi kaudella.

 

Kaudella 2010-2011 meillä ei ole vaihto-oppilasta maailmalla, niinpä me olemme kautenani panostaneet siihen, että kauniaislainen nuoriso olisi tietoinen mahdollisuudesta lähteä turvalliseen ja taloudellisesti edulliseen vaihtoon.  Panostus kannatti, ja saimme runsaasti kaikki kriteerimme täyttäviä hakijoita. Meiltä lähtee maailmalle Maria Lehto nuori, joka tulee edustamaan upeasti Suomea ja Kauniaista Chilessä, näin uskon! Meille on tulossa nuori tyttö Josafa Chilestä Lehdon perheeseen. Hyvät rotarit avatkaa kotinne ovet näille nuorille, jotka haluavat tulla viettämään vaihtovuoden Suomeen ja Kauniaisiin.

 

Rotarien suursatsaus End Polio Now on pääsemässä tavotteisiinsa. Me olemme omalta osaltamme olleet tukemassa End Polio Now -kampanjaa. Klubin tempaus tuotti upeasti liki 1500 euroa. Suurkiitokset kaikille kampanjaan osallistuneille. Aivan erityisesti haluan kiittää Pirkko ja Martti Kiikkaa siitä, että meillä on jälleen mahdollisuus antaa lahjaksi ja nauttia Klubin omaa viiniä, ja ennen kaikkea siitä, että klubilla on mahdollisuus tuottaa iloa Villa Bredan asukkaille. Kiitos Pirkko ja Martti!

 

Kauteeni on mahtunut runsaasti koulutusta, puurtamista, haasteita, mutta myös ikimuistoisia hetkiä rotarien puitteissa. Myös tämä tilaisuus upessa Malmgårdin Linnakartanossa tulee jäämään ikuisesti mieleeni. Voiko olla julallisempaa tapaa päättää kausi Kauniainen - Grankulla Rotary Clubin presidenttinä!

 

Tässä yhteydessä haluan erikseen kiittää vaimoani siitä tuesta, jota olen saanut tämän haastavan ja joskus kiireisenkin presidenttikauden aikana. Kiitos Irmeli.

 

Hyvät rotarit "You are the missing piece". What Rotarians get out of Rotary depends largely on what they put into it, eli lyhyesti Kaikki on juuri sinusta kiinni!

 

Olen iloinen voidessani luovuttaa presidentin tehtävät Tom Lindenille.


Markus Lindström, presidentti

 

 

Lähde Rotary International

 Kohti vuotta 2011

 

Vuoden 2010 viimeiseen neljännekseen on mahtunut monia tilaisuuksia, joissa olen saanut tavata rotareita seurustelun ja koulutuksen merkeissä. Oma klubimme on järjestänyt tilaisuuksia, joihin rotarit ja heidän puolisonsa ovat osallistuneet runsaslukuisina. Yhteiset avec tilaisuudet ovat olleet lämminhenkisiä, ja varmasti vahvistaneet klubilaisten yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

 

Lokakuu alkoi kohdaltani kaksipäiväisellä piirikonferenssilla Dipolissa. Lauantai-itaa vietettiin Ritarihuoneella Governors Ballin juhlavissa merkeissä. Paikalla oli runsaasti rotareita ystävineen eri puolilta Suomea sekä Ruotsista. Me edustimme Irmelin kanssa Kauniaisten klubia.

 

Syksyn ehdottamasti merkittäviin tapahtumiin kuului Governor Hannu Ervamaan ja AG Markku Stenvallin vierailu klubin hallituksen kokouksessa ja viikkokokouksessa lokakuun puolivälissä. Viikkokouksen aluksi luovutimme Villa Bredan Palvelukeskukselle klubin lahjoittaman Multimedia-videojärjestelmän. Lahjan vastaanottivat Palvelukeskuksen johtaja Marianne Ehnström ja Saila Helokallio. Saimme tilaisuudesta artikkelin kuvineen paikallislehteen Kaunis-Graniin.

 

Lokakuun lopulla Mikael, Irmeli ja allekirjoittanut saimme rotarikoulutusta Munkkiniemen klubin toimesta. Valitettavaa on, että kaikki ilmoittautuneet eivät ilmestyneet paikalle syytä ilmoittamatta.

 

Marraskuu oli todellinen esitelmien kuukausi. Meillä oli toinen toistaan kiinnostavampia esitelmiä, joiden aiheet vaihtelivat Pakkausteollisuuden kehitysnäkymistä, Miksi Työssä on jaksettava pitempään ja viimeisenä oli vuorossa Christian Lupanderin koskettavaan esitemään Kaatuneiden pitkästä matkasta kotiin.

 

Marraskuisena perjantai-iltana Juha ja Monica Pulkkinen järjestivät kodissaan Valkoviinitasting-tilaisuuden. Voittajaksi arvovaltainen raati valitsi argentiinalaisen Zuccardi, Torrontes (2009) viinin.  Tässä yhteydessä minun on syytä mainita, että kisaan osallistuvat viinit olivat kaikki alle 10 euron hintaisia. Kisan tulokset löytyvät kotisivujen Klubi/Tapahtumat-osiosta. Ilta päättyi herkulliseen iltapalaan. Palan painikkeena nautittiin kilpailuviinejä, jotka kaikki olivat onnistuneita valintoja. Tilaisuus oli jatkoa Juhan ja Monican muutama vuosi sitten järjestämälle Punaviinitasting-tapahtumalle. Kiitos Monica ja Juha!

 

Marraskuussa saimme päätöksen rotaryvuosivahtoon lähetettävästä nuoresta. Valinta ei ollut helppo, koska olisimme voineet huoletta lähettää jokaisen hakijoista. Valinnassa päädyttiin lopulta kauniaislaiseen Maria Lehtoon, joka lähtee edustamaan Suomea ja klubiamme maailmalle. Olen varma, että Maria hoitaa tehtävän kunnialla.

 

Joulukuussa vietettiin itsenäisyyspäivää perinteisin menoin  aamulla Kauniaisten sankarihaudoilla laskettiin seppeleet, ja ilta päättyi minun ja Irmelin osalta Kalastajatorpalla yhdessä Airaksisten kanssa Munkkiniemen klubin järjestämään juhlaan. Joulukuulle mahtuivat myös perinteinen Pauli ja Tarja Tuohiojan joulukirkko kirkkokahveineen. Kiitos Paulille ja Tarjalle lämminhenkisestä tilaisuudesta, johon rotarit osallistuivat avec runsalukuisina.  Kauden viimeinen klubikokous avec pidettiin kotonani, myös tämä tilaisuus sai rotarit runsaslukuisina paikalle. Tilaisuuteen osallistui myös Veronica Fellman Eiran klubista.

 

Aivan erityisen kiitoksen haluan osoitta Stig Simeliukselle ja niille rotareille, jotka olette järjestäneet upeita, kiinnostavia luennoitsijoita viikkokokouksiimme ja Juha Pulkkiselle, joka piti avartavan esitelmän rakentamisen näkymistä Helsingissä.

 

Klubin marraskuun End Polio Now tuotti upeasti vajaat 1500 euroa ja perinteellinen projektirahastotempaus "joulukuun poro" tuotti tällä kerralla rapiat alle 500 euroa klubin projektirahastoon. Suurkiitokset kaikille tempauksiin osallistuneille.

 

Suomen Rotary panostaa vuoden 2011 aikana rotaryn näkyvyyden ja tunnettuvuuden kehittämiseen ja hakee parhaita käytäntöjä jäsenistönsä keskuudesta. Vuonna 2010 me olemme panostaneet näkyvyyteen aivan eri tavalla kuin aikaisempina vuosina. Meillä on kotisivut, joiden sisältöön ja kiinnostavuuteen jokainen rotari voi vaikuttaa. Me olemme olleet esillä paikallislehdessä useampaan kertaan (nuorisovaihto, Villa Bredan lahjoitus jne.) ja lisäksi päässeet tuomaan esille Kauniaisten rotareita valtakunnallisessa radio Vegassa Kauniaisten musiikkijuhlien yhteydessä. Jokainen tilaisuus, jossa voimme tuoda positiivisesti esille klubiamme kannattaa käyttää hyväksi.

 

Hyvää alkanutta vuotta 2011!

Markus Lindström

Presidentti

 

Katsaus presidenttikauteni kolmeen ensimmäiseen kuukauteen

 

Klubimme syyskausi 2010 lähti vauhdikkaasti liikeelle Golf-kisalla Hill Side Golf and Country Clubilla. Valitettavasti työkiireet estivät osallistumiseni. Villa Bredassa olemme kokoontuneet kuusi kertaa hyvän iltapalan ja kiinnostavien esitelmien parissa . Elo- ja syyskuun aikana rotari, Tuleva Presidentti, Everstiluutnatti Tom Linden esitelmöi aiheesta "Ajankohtaista puolustusvoimissa" ja pari viikkoa  myöhemmin Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Rehtori  Tapani Ala-Reinikka kertoi ja keskusteli kaupunkimme kuulumisista innokkaan rotarijoukon kanssa. Vieraamme Patrik Strang piti mielenkiintoisen esitelmän aiheesta  "Pelimonopolit vs. vapaat, säännellyt markkinat", kysyttävää riitti.

 

Klubimme on tehnyt kiinnostavat retket  avec Apteekkimuseoon, Siuntion Linnaan ja Porkkala-museoon. Kiitos retkien järjestelyistä Stig Simeliukselle. Toivottavasti sana leviää rotareidemme joukossa hienosta järjestetyistä retkistä, niin että jatkossa osanottajat kilpailevat vapaista paikoista retkillämme! Yhteiset kokemukset jos mikä luo yhteishenkeä!

Klubimme on saanut useita uusia jäseniä ja olemme päässet kuulemaan todella ansiokkaita EGO-esitelmiä siitä "KUKA MINÄ OLEN", viimeksi Hannu Ketolan EGO-esityksen vakuutusmaailman koukeroista.

Syksy tuo tullessaan nuorisovaihdon kuviot. Kaudella 2010-2011 meillä ei ole vaihto-oppilasta maailmalla, niinpä me olemme tänävuonna panostaneet siihen, että kauniaislainen nuoriso on tietoinen mahdollisuudesta lähteä turvalliseen ja taloudellisesti edulliseen vaihtoon. 

Minulla on ollut tänä syksynä mahdollisuus tavata naapuriklubien presidenttejä, ja olen "ilokseni" saanut havaita, että haasteet ovat samankaltaisia klubeissamme. Klubeihin tarvitaan nuorta voimaa viemään rotariuden palvelusanomaa eteenpäin. Murrosvaihe on aina haaste niin olemassa olevalle jäsenistölle kuin uusille innokkaille rotareillekin. Nuorten maalmassa esim. tietotekniikan käyttö on itsestäänselvyys, kun taasen me vanhemmat luemme mielummin paperille präntättyä tietoa!

Muiden preisdenttien ja lukuisten rotarien tavoin osallistuin syys-/lokakuun vaihteessa piirikonferenssiin Dipolissa ja Guvernors ball - illallisille Ritarihuoneella vaimoni kanssa. Siinä verkostoituessa unohtuivat pilkkomista odottavat männyt ja vedestä nostoa odottavat laiturit saarella. Building Communities - Bridging Continents - sitä rotarius on parhaimmillaan.

 

Markus Lindström

Presidentti